Uutinen

Hehkuvan kuumassa voittoputkessa etenevä AC Oulu Basket esiintyy jälleen kotiparketilla.

Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan. Näin voisi todeta niin AC Oulu Basketin jykevästä kauden aloituksesta, mutta myös oululaisen urheilun ystävän näkökulmasta uuteen viikkoon liittyen.

Homman nimi on nimittäin se, että tälle koko Oulun yhteiselle voittoputkelle haetaan jatkoa jo tulevana sunnuntaina, ja mikä parasta – kotiyleisön edessä.

Laivastonsiniset yrittävät raapia sunnuntaina seitsemännen voittonsa putkeen, kun Ouluhallin sähköiseen tunnelmaan saapuu vieraaksi Tampereen Pyrinnön akatemiajoukkue.

Edellisessä kotiottelussa paikan päällä olleet vajaat 700 oululaista saivat takuuvarmasti mitä halusivat – urheiluelämyksen. Vai mitä muutakaan se voi olla, kun kotivoitto ratkeaa 0,2 sekuntia ennen peliajan päätöstä!

Jatketaan yhteisellä tiellä sunnuntaina tasan klo 17. Eli parhaaseen koko perheen katseluaikaan. Vastakkain AC Oulu Basket ja Tampereen Pyrinnön akatemiajoukkue.

Tulevaa ottelua lähestytään tuttuun tapaan mukaansa tempaavilla sisällöillä AC Oulu Basketin somekanavissa sekä tietysti myös täällä kotisivujen Laivastonsinisessä tunnelmassa.

Pian nähdään taas!