Henry Boydin arki muuttui, mutta Laivastonsiniset tavoitteet pysyvät.
Kun AC Oulu juoksee torstai-iltana Ouluhallin parketille, kirmaa kotijoukkueen riveissä tuore isä. Oululaisten pelintekijä Henry Boydia siunattiin viime perjantaina lapsen syntymällä, joka toi Boydin pelikirjaan aivan uudet sivut.
– Onhan tämä siistiä ja tietenkin täysin erilaista! naurahtaa Boyd onnellisena.

– Uskon, että aika nopeasti tässä jonkinlaista rytmiä saa taas arkeen, vaikka viikon verran onkin menty tosiaan muuttuneella arjella eteenpäin. Päiväunet ovat pysyneet mukana ja niistä on varmasti apua jatkossakin.
Boyd ja AC Oulu valmistautuvat kuumaan koriskauteen, jonka tavoitteena siintää pitkän kevään palkinto Korisliigaan nousun myötä.
Kauden avaukseen 1. Divisioona A:ssa on vielä hetki aikaa, mutta Boydin mukaan AC Oulu on valmiimpi uuteen sesonkiin kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.
– Ilman muuta olemme valmiimpia. Tässä korostuu mielestäni se, että viime kaudelta tuttu pelityylimme ja joukkueen arvomaailma ovat entistä vahvemmin läsnä arjessamme.

– Suomalaispelaajat ovat harjoitelleet koko kesän Oulussa ja aloitimme kaiken lisäksi todella aikaisin uuteen kauteen valmistautumisen, mikä oli mielestäni hyvä juttu. Nyt, kun joukkue on jenkkejä myöten kasassa, pääsemme viemään valmistautumistamme jälleen uudelle tasolle, Boyd puntaroi.
Puntaria on tarjolla Ouluhallissa myös torstaina, kun legendaarinen Joensuun Kataja Basket saapuu mittaamaan Laivastonsinisten iskukyvyn. Ottelu on samalla viimeinen koitos oululaisille ennen kauden sarja-avausta, joten kenraaliharjoitusta on tarjolla erittäin laadukasta vastustajaa vastaan.
– Onhan Kataja Basket kova. Kaikki me tiedämme sen. Emme voi muuta kuin lyödä parastamme parketille. Jos emme sitä tee ja anna kaikkeamme, tulee turpaan, Boyd painottaa torstai-illan kovaa vaadetta.
– Kovat pelit ovat juuri sitä mitä me joukkueena tarvitsemme tässä vaiheessa. Siksi Korisliigan viime kevään finaaleissa pelannut Kataja Basket on loistava mittari meille, hehkuttaa Boyd.
Se mitä Laivastonsinisiltä Ouluhallin parketille torstai-iltana tarvitaan, on Boydin mukaan hyvin tiedossa. Myös toteutusvaiheessa jokaisen pelaajan panos ratkaisee.
– Nopeaa koripalloa, jossa hyödynnämme niin sanotut helpot korit aina pois. Tähän päälle juoksemme kenttää ja haluamme myös johtaa pelin tempoa. Se on sitä AC Oulun koripalloa, jota haluamme pelata jokaista jengiä vastaan. Tämä on linja myös torstaina, Boyd muistuttaa.
AC Oulun ja Kataja Basketin torstai-show käynnistyy Ouluhallissa klo 18.30. Tule ja tuo kaikki tuttusikin, sillä tämä ottelu pitää nähdä!


ACO Basket
Kataja Basket