Uutinen

Juha Valkama ja Jussi Eskola painottavat AC Oulu Basketin matkan olevan vasta alussa.

Kuusi peliä, kuusi voittoa. AC Oulu Basketin kausi koripallon 1. Divisioonassa ei olisi voinut käynnistyä tulosten valossa paremmin.

Sarjaa johtava oululaisryhmä on rymistellyt mukaan suomalaiselle koripallokartalle otteella, joka ei ole jäänyt näkemättä myöskään Oulun kuntarajojen ulkopuolella.

Matka on silti vasta alussa.

– Tulostavoitteet ovat kolmen vuoden mittaisia. En minä ole hirveästi katsonut, että ketä vastaan pelaamme seuraavaksi ja niin edelleen. Totta kai on hienoa nähdä, että me pärjäämme, sitä on turha kieltää. Meidän ensisijainen tavoitteemme oli kuitenkin rakentaa laadukas arki sekä uskottavuus tähän kauteen, painottaa ACO Basketin urheilujohdon Juha Valkama.

– Rakennusvaihe. Kutsuisin tätä tilannetta juurikin sillä nimellä, komppaa vieressä urheilujohdon toinen uupumaton veturi Jussi Eskola.

Kun Valkama ja Eskola saivat tehtäväkseen rakentaa AC Oulun brändin ympärille kehittyvää edustustason koripallotoimintaa, ei kukaan voinut olla varma mitä tuleman pitää. Se on urheilun siunaus ja kirous.

– Kyllähän meitä myös jännitti, että miten oululainen urheiluyhteisö ottaa meidät vastaan. No, nyt alkukauden perusteella vastaanotto on ollut fantastinen. En voisi olla siitä enempää kiitollisempi. Tämä vastaanotto antaa voimaa sekä energiaa puurtaa arjessa tämän jutun eteen, kiittelee Eskola.

– Ihmiset ovat ilmiselvästi nauttineet meidän ottelutapahtumistamme ja yhteisöllisestä tunnelmasta Ouluhallilla. Mukaan on tullut myös täysin uusia ihmisiä matkalle mukaan. Tämä kaikki on jopa herkistänyt mieltä, Valkama jatkaa.

Kiitosta saa tietenkin myös Laivastonsinisten joukkue – ansaitusti.

– Toki oli tiedossa, että meillä on kilpailukykyinen joukkue. Tästä huolimatta se toteutus, jolla joukkue on ostanut meidän toimintatapamme eli harjoittelun, arjen sekä pelitavan, on jotain mielettömän hienoa nähdä. Joukkue on kaiken tämän takana, jota me haluamme olla ja se näkyy meidän harjoittelussamme sekä pelaamisessa, Valkama iloitsee.

Eskolan mukaan alusta alkaen AC Oulu Basketin toimintaa leimannut rehellisyys sekä avoimuus ovat tehneet koripalloyhteisöstä myös helposti lähestyttävän.

– Haluamme olla ulospäin sitä mitä oikeasti olemme. Puhutaan ja kerrotaan asioista kuten asiat ovat ja rakennamme sitäkin kautta luottamuksen ilmapiiriä jokaista eri sidosryhmää kohtaan. Tämä on kuitenkin yhteinen juttu.

Ilonaiheita on nähtävissä myös onnistuneissa pelaajahankinnoissa. AC Oulu Basket näyttää nimenomaan joukkueelta niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Tätä ei voida pitää millään muotoa itsestäänselvyytenä.

– Halusimme tähän joukkueeseen hyviä ihmisiä. Rekrytyö on tehty todella tarkkaan ja siihen on käytetty erittäin paljon aikaa. Nyt voi sanoa, että pelaajien taustojen sekä persoonallisuuksien selvittämiseen käytetty aika on maksanut itsensä takaisin.

– Joukkueen sisäiset kemiat sopivat erinomaisesti hyvin yhteen ja se välittyy myös kentällä tapahtuviin asioihin, Valkama ja Eskola muistuttavat.

Sunnuntaina Valkama ja Eskola istahtavat taas klo 17 alkaen Ouluhallin katsomoiden yläriville. Urheilujohdon katseet kohdistuvat kotiparketille, jossa AC Oulu Basket isännöi Tampereen Pyrinnön akatemiaa.

– Vauhtia ei tule tästäkään sunnuntai-illasta puuttumaan. Edellinen ottelu tarjosi yleisölle tunteiden vuoristorataa ja tätä menoa kannattaa tulla paikan päälle itse todistamaan. Nyt on erinomainen mahdollisuus heittäytyä mukaan ainutlaatuiseen tarinaan.