AC Oulu Basket pehmitti Raholan Pyrkivän napakan esityksen jälkeen.
AC Oulu Basket palasi voittojen suloiselle tielle perjantai-iltana Raholan Pyrkivää vastaan. Ouluhallissa isännän otteilla parketilla esiintynyt ACO Basket jätti vieraansa taakseen selkeillä numeroilla 102–78 (59–43).
– Olen voittoon tyytyväinen, mutta tietyissä pelillisissä asioissa meillä on vielä kehitettävää, summasi ACO Basketin päävalmentaja Aleksi Koskinen illan päällimmäisiä tuntojaan.
Mitä tarkoitat?
– Puolustuspään juttuja. Ne ovat sellaisia asioita, jotka meidän pitää pystyä myös yhdessä joukkueen kanssa oivaltamaan ihan oma-aloitteisesti. Hassut asiat satuttavat meitä nyt puolustuspäässä aivan liikaa, jatkoi Koskinen.
– Vastaavasti hyökkäyspään tekemiseen olen enemmän tyytyväinen. Siellä sovitut jutut toteutuivat huomattavasti paremmin.
Oululaiset aloittivat pelin vahvasti. Avauskymppi kirjattiin Laivastonsinisille 31–22.

– Tulimme peliin hienosti ja liikuteltiin palloa hyvin. Sitä kautta pääsimme tekemään myös pinnoja.
Pinnojen teossa oululaisten matkaa kohti kotivoittoa johdatti 21 pistettä upottanut Viljami Valkama. Valkaman kolmen pisteen heitot upposivat myös tyylikkäällä 60 prosentin osumatarkkuudella (6/10).
Kyle Johnson (19/19/6) ja Tyler Harris (17/6/3) toivat tekemisellään tuttua tehoa kotijoukkueen pistekertymään. Harris sekä Henry Boyd onnistuivat myös kaukoheitoissaan, sillä kumpikin herrasmies upotti neljästä kolmen pisteen heittoyrityksestä sisään kolme.
– Onnistuimme kollektiivisesti tämän pelin voitossa. Koko joukkue teki ne asiat, jotka tällä kertaa voittoon vaadittiin, Koskinen summasi.
Kun ajatellaan eteenpäin, niin missä pisteessä AC Oulu Basket on tällä hetkellä pelillisesti, verrattuna tavoitetilaan?
– Kyllä meillä vielä matkaa on, mutta sen me myös tiedostamme. Ei tässä kukaan luule mitään, vaan työ edellä jatkamme.
– Meidän täytyy myös ymmärtää se, ettei kehitys ole lineaarista missään asiassa. Välillä meille tulee pelin sisällä jommassakummassa päädyssä sellaisia suvantohetkiä, jotka pitää muuttaa toisenlaiseksi suorittamiseksi. Olen varma, että yhteiset kokemukset jatkossa vievät meitä kohti kyseisiä hetkiä ja entistäkin parempaa pelaamista, Koskinen paalutti.
AC Oulu Basketin ottelut jatkuvat seuraavaksi viikon päästä sunnuntaina Äänekoskella Kipinä Basketia vastaan.


ACO Basket
Raholan Pyrkivä