Raportti

Neljäs finaali taistellaan Äänekoskella jo sunnuntai-iltana.

Upeat 1448 katsojaa todistivat perjantai-iltana AC Oulu Basketin ja Äänekosken Kipinä Basketin kolmatta, trillerimäistä finaaliottelua.

Ouluhallin harmiksi kolmas finaali kääntyi vieraille loppunumeroin 78–74 (34–37).

Perjantai-illan tulos tarkoittaa sitä, että oululaiset tarvitsevat seuraavasta finaalista voiton, jotta sarjan ratkaisu ja Korisliigaan nouseva joukkue selviää Ouluhallin viidennessä finaalissa vappuaattona.

Sitä ennen Laivastonsiniset tarvitsevat myös voiton tulevana sunnuntaina Äänekoskella pelattavasta neljännestä finaalista.

Taistelu jatkuu pohjoisella voimalla. Se on varma asia.

Taisteluun tarvitaan myös oululaisen yleisön tukea. Lähde siis mukaan Äänekoskelle sunnuntaina! Bussi liikahtaa Ouluhallilta kohti Äänekoskea klo 12.

Osta lippusi bussiin täältä! 

Perjantain finaali noudatti AC Oulu Basketin päävalmentajan Aleksi Koskisen mukaan samanlaista kaavaa kuin ensimmäinen finaali – valitettavasti.

– Meidän näkökulmastamme tämä oli toisinto ensimmäisestä pelistä. Hirveä määrä menetyksiä ja kaverin pisteet 25–5 verrattuna meidän pisteisiin pallonmenetyksistä, Koskinen kertoi tylyä tilastofaktaa.

– Pystyimme pitämään Kipinän heitoissa reippaastikin alle heidän keskiarvonsa, mutta vastaavasti meille tuli sitten kurittomuutta sekä nukahduksia puolustuspäässä liikaa, jatkoi Koskinen.

Kotijoukkueesta nousi kaksinumeroisille pisteille ainoastaan Tyler Harris (22/4/3) sekä Kyle Johnson (19/15/1).

– Se uskallus ja rymistely mitä me esitimme Äänekoskella toisessa finaalissa, täytyy löytää takaisin meidän pelaamiseemme. Se on aivan selvä asia tässä vaiheessa, painotti Koskinen.

– Kopissa oli pelin jälkeen totta kai ilmassa pettymystä tästä suorituksesta, mutta samaan aikaan myös johtajuutta. Kyllä siellä jätkät tietävät mitä täytyy tehdä. Minkäänlainen voivottelu ei auta meitä yhtään.

Neljäs finaali tulee nopeasti vastaan. Pallo nousee ilmaan Äänekoskella jo sunnuntaina klo 17.

– Lauantaina jatkamme harjoituksen ja videoiden parissa. Sen jälkeen me tarvitsemme taas ryhtiliikkeen. Teimme sen avausfinaalin jälkeen ja nyt teemme sen uudestaan, lupasi Koskinen.

– Kun puhutaan asioista, niin nyt on aika siirtää ne puheet tekoihin kentällä. Tämä koskee kaikkia meidän pelaajiamme, iski Koskinen uskoa omiinsa kohti neljättä finaalia mentäessä.

Taistelu jatkuu, pohjoisen voimalla!

ACOTV

Jälkipelit