198-senttinen laitahyökkääjä Xzavier Lino haluaa olla luottamuksen arvoinen.
Uuteen kauteen hikeä säästämättä valmistautuva AC Oulu on kiinnittänyt kolmannen yhdysvaltalaispelaajansa tulevaan sesonkiin.
Tuoreimpana pelaajana oululaisten riveihin liittyy 25-vuotias laitahyökkääjä Xzavier Lino.
– Etsimme joukkueen viimeisestä palasesta ulottuvuutta, hyvää puolustusta, heittovoimaa, kykyä pelata fiksusti myös pallottomana sekä taitoa pelata useammalla pelipaikalla molemmissa päissä, taustoittaa rekrytointia Juha Valkama AC Oulun urheilujohdon näkökulmasta.
– Olen todella innoissani sopimuksesta AC Oulun kanssa. On mahtava päästä tekemään töitä siinä korkean vaatimustason arjessa, jota tässä joukkueessa eletään yhdessä, viestittää puolestaan Lino.

– Aion tehdä kaikkeni sen eteen, että nousemme yhdessä kauden päätteeksi ylöspäin. AC Oulu uskoi minuun tämän sopimuksen myötä ja en aio tuottaa seuralle pettymystä peliesityksilläni, Lino linjaa.
Lino aloitti yliopistouransa Whitman Collegessa NCAA:n III-divisioonassa. Hän pelasi siellä 63 ottelua, kaikki aloitusviisikossa, ja teki keskimäärin 13,8 pistettä sekä otti 5,9 levypalloa ottelua kohden. Kaudella 2022–23 hänet valittiin Northwest Conferencen vuoden pelaajaksi.
– Xzavier aloitti yliopistouran pienemmässä koulussa. Huomionarvoista on, että vaikka konferenssista löytyi varmasti isompia numeroita tehneitä pelaajia, niin Xzavier valittiin konferenssin vuoden pelaajaksi. Se kertoo kaiken olennaisen hänen pelistään. Xzavier on tehokas ja tekee pieniä voittavia asioita kentällä.
Tämän jälkeen Lino siirtyi UMass Lowelliin NCAA:n I-divisioonaan, jossa hän pelasi enemmän sisäpelaajana. Kahden kauden aikana hän pelasi 40 ottelua. Viimeisellä kaudellaan 2024–25 hän teki 32 ottelussa keskimäärin 3,8 pistettä ja otti 1,6 levypalloa 12,2 peliminuutissa.

Viime kaudella 2025–26 Lino aloitti ammattilaisuransa Bosnia ja Hertsegovinan pääsarjassa OKK Slavijan riveissä. Hän pelasi 24 ottelua ja tilastoi keskimäärin 11,1 pistettä, 4,3 levypalloa, 1,4 syöttöä ja 1,2 riistoa noin 30 minuutissa ottelua kohden. Lino heitti kolmen pisteen heitot 42,7 prosentin tarkkuudella. Kauden paras pistemäärä oli 20, ja yksittäisen ottelun levypalloennätys 12.
– Samassa sarjassa pelasi muun muassa Daniel Dolenc. Bosniasta saatujen tietojen perusteella saamme tervepäisen ja kovasti työtä tekevän pelaajan, joka pelasi Bosniassa molempien laitahyökkääjien paikkoja. Taktisessa mielessä, saamme Xzavierin tulon myötä muokattua erilaisia viisikoita ja ulosmitattua kaiken kokoonpanostamme irti, Valkama iloitsee.

