Ville Koivisto jätti kuudessa vuodessa jäljen oululaiseen koripalloiluun.
Kun AC Oulu heittää sielunsa parketille tulevana kautena, on yksi joukosta poissa.
Viime kaudella Laivastonsinisissä pelannut Ville Koivisto siirtyy sivuun parketeilta ja muuttaa Tampereelle yliopisto-opintojen pariin.
Koiviston kohdalla jäljen jättäminen oululaiseen koripalloiluun ulottuu kuitenkin huomattavasti viime kautta pidemmälle. Tämän lisäksi hänet muistetaan Oulussa vietettyjen pelivuosien jäljiltä äärimmäisen pidettynä joukkuepelaajana.
Koiviston ura Oulussa alkoi kaudella 2020–2021 Oulun NMKY:n I divisioona A-joukkueessa. Vuosien aikana hänen vastuunsa kasvoi tasaisesti, ja Koivisto kehittyi rotaatiopelaajasta merkittäväksi osaksi joukkueen kokoonpanoa. Fyysinen pelaaminen, levypallotyöskentely, puolustuspelaaminen sekä kyky tehdä töitä joukkueen eteen kentän molemmissa päissä kävivät vuosien aikana esimerkkinä omille joukkuekavereille sekä vastustajille.
– Onhan tämä aika Oulussa ollut upeaa. Eteen on tullut ylä- ja alamäkiä, mutta ennen kaikkea hienoja pelejä sekä upeita ihmisiä, Koivisto tuumaa.

– Erityisesti pintaan nousevat joukkuekaverit vuosien aikana sekä erityisen hyvä yhteishenki. Se jää ikuisesti mieleeni Oulusta.
Koivisto pääsi kokemaan vuosien aikana oululaisen edustuskoripalloilun kaikki sävyt, korona-aikaa unohtamatta. Nyt erikoisiakin aikoja voi muistella jo kevyellä hymyllä suupielissä.
– Oulu Basketballin kuukaudet olivat aika myllerrystä. Sehän alkoi ihan hyvin, mutta sitten tapahtui jotain. Kyllä siinä ihmisillä oli ajatuksissa vain se, että miten tämä pelastetaan? Pelaajana piti niissäkin hetkissä vain keskittyä pelaamiseen, muistelee Koivisto.

– Koronan aikana matkustimme puolestaan maskit päässä junassa ympäri Suomea. Olihan se erikoista aikaa ja siihen vielä pelit tyhjien katsomoiden edessä. Siitäkin selvisi, kun piti ajatukset pelaamisessa.
Koivisto pääsi myös Oulun NMKY:n paidassa taistelemaan 1. Divisioona A:n välierissä sekä viime keväänä AC Oulun paidassa saman sarjan finaaleissa.
Oululaisen koripalloilun sielupelaajaksi kasvanut Koivisto huokaa syvään, kun puheeksi tulee AC Oulu ja Laivastonsinen arki Ouluhallilla. Siitä 26-vuotias laitahyökkääjä nautti koko sydämestään.
– Viime vuosi oli ammattimaisinta koripalloilua, mitä olen ikinä urallani kokenut. Sitä on vaikea ylittää. Kaikki se suunnitelmallisuus, ammattimaisuus, tavoitteellisuus ja arjen eläminen koripallo edellä oli upeaa kokea.
– Joukkueen ympärillä oli paljon taitavia ihmisiä niin kentällä kuin organisaatiossakin. Kaikki toivat osaamistaan peliin oululaisen koripalloilun kehittämiseen, Koivisto kehuu.
Missä oululainen koripalloilu mielestäsi menee tällä hetkellä?
– Ei voi muuta sanoa kuin, että lupaavalta näyttää. Mielestäni kenenkään ei kannata odottaa vähempää kuin mitä viime keväänä.

Sitten olisi Ville kiitosten vuoro, kun koripalloura vaihtuu ainakin hetkeksi yliopistomaailman aherrukseen. Keitä haluat kiittää?
– Setumo Bodibelle menee ensimmäiset kiitokset. Hänen kanssaan aloin aikoinaan 19-vuotiaana kunnolla harjoittelemaan ja hän myös nosti esiin idean Ouluun muutosta. Jorgo Dakaj oli valmentajani Oulussa. Hänelle kiitokset myös.
– Ja sitten tietysti herrat Juha Valkama ja Jussi Eskola. Paljon sain heiltä oppia, apua sekä mentorointia vuosien aikana.
– Omalle perheelle, ystäville ja totta kai kaikille joukkuekavereille kiitokseni myös. Minun oli aina mukava tulla hallille harjoittelemaan ja tekemään hommia joukkueen kanssa, päättää Koivisto.
Kiitos näistä vuosista ja kaikkea hyvää tulevaan, Ville!
