Arvot edellä, askel kerrallaan, osa 1 – ”Välillä täytyy itseään nipistää”

Uutinen

AC Oulu Basket valmistautuu uuteen kauteen ainutlaatuisessa tilanteessa.

Kun AC Oulu Basketin urheilutoimen ”pelintekijöiltä” Juha Valkamalta ja Jussi Eskolalta kysyy tunnelmia kesäkuun lopussa, käy selväksi, ettei kesäloma ole herrojen ajatuksissa kärkisijoilla.

Kuten koripallossakin, silloin on heitettävä, kun paikka aukeaa.

– Hommia on paljon ja kaikenlaista uuden kauden rakentamiseen liittyvää löytyy työlistalta, mutta silti tässä on voinut myös nauttia oululaisen edustuskoripalloilun aivan uudenlaisesta alusta, pohtii Eskola.

– Tilanne on kaikkinensa niin ainutlaatuinen ja niin monella tapaa, että välillä täytyy itseään nipistää ja huomata, että totta tämä tosiaan on.

Ainutlaatuisen AC Oulu Basketin tilanteesta tekee suurimmaksi osaksi koripallon integrointi Laivastonsiniseen perheeseen lentopallon kanssa. Oululainen monilajiseura hakee Suomessa vertaistaan ja sitä vertailua saa tehdä huolella sekä rauhassa – eikä vastaavaa ole silti maan rajojen sisäpuolella tarjolla.

– Kun mietitään aikaisempia vuosia, on kyse ollut pitkälti kausi kerrallaan selviytymisestä, mutta tietenkin samalla asioiden tekemisestä parhaalla mahdollisella tavalla ja tasolla, Eskola vertailee.

– Nyt olemme vastaavasti tilanteessa, jossa erilaisten resurssien vahvistumisten myötä vahvistuu periaatteessa kaikki mahdollinen meidän toimintaamme ja urheiluun liittyvät kokonaisuudet. Tämä luo meille täysin erilaisen arjen kuin aikaisemmin.

Se arki on ollut myös AC Oulu Basketin riveihin hankittujen pelaajien mieleen, kun asioista on ryhdytty keskustelemaan ennen sopimuspaperien allekirjoittamista.

– Ammattimaisuus, olosuhteet, kilpailu sekä mahdollisuus kehittyä ovat uponneet tänne haluttujen pelaajien ajatusmaailmaan. Tuota kaikkea meillä on tarjolla. Emme halua olla mikään ostojoukkue, jossa käydään vain rahastamassa seuraa, jonka jälkeen suunnataan muualle. Kyllä me haluamme rakentaa tässä isompaa juttua, Eskola ja Valkama painottavat.

Yksi nimi nousee esiin arvomaailman lisäksi, josta oululaisjoukkue on saanut nostetta pelaajasopimuksia rakentaessa.

– Kyllä tämä kulminoituu meidän päävalmentajamme Aleksi Koskiseen. Hänen saapumisensa Ouluun on ollut ratkaisevassa merkityksessä yhdessä seuran tulevaisuuden visioiden kanssa. Koskinen avasi ketsuppipullon, jonka myötä pelaajamarkkinoillakin sisäistettiin meidän tarjoama mahdollisuus, Eskola taustoittaa 33-vuotiaan päävalmentajan mukanaan tuomaa vetovoimaa.

Millaisilla tavoitteilla AC Oulu Basket iskee uuteen kauteen? Ja mitä monilajiseura mahdollistaa esimerkiksi kumppanikentällä? Tai miksi tulevalla kaudella kaikki tiet johtavat Ouluhallin parketin ympärille?

Tämä kaikki selviää Eskolan ja Valkaman yhteishaastattelussa myöhemmin heinäkuussa. Suosittelemme lukemaan ajatuksella!

AC Oulu Basketin vahvistuminen jatkuu ”Hän on vakuuttunut, että juuri Aleksi on hänelle valmentajana ja AC Oulu Basket seurana oikeat vaihtoehdot tässä vaiheessa uraa”

Uutinen

Uuteen oululaisen koripalloilun aikakauteen valmistautuvan AC Oulu Basketin vahvistuminen joukkueen osalta jatkuu.

Tuoreimpana kiinnityksenä Laivastonsinisiin liittyy 203-senttinen yhdysvaltalaispelaaja Kyle Johnson. 25-vuotias jenkki siirtyy Ouluun BC Nokian organisaatiosta, jossa oululaisten uusi päävalmentaja Aleksi Koskinen ehti tutustua Johnsoniin läpi viime kauden.

– Kyle on Aleksille tosiaan tuttu pelaaja Nokialta. Hän pelasi viime kaudella pääasiassa 1-divisioona B:ssä, mutta sai muutaman pelin kokemusta myös Korisliigasta ja vyölleen jopa yhden Europelin, taustoittaa AC Oulu Basketin urheilujohdon Juha Valkama tuoreinta kiinnitystä.

– Kylestä saamme joukkueeseemme urheilullisen, hyvin liikkuvan ison pelaajan, joka pystyy pelaamaan koriraudan yläpuolella. Toisaalta Kylen kaukoheittopeli kehittyi viime kaudella ja hän heitti myös kolmen pisteen heitot sisään hyvällä prosentilla, Valkama jatkaa.

Valkaman mukaan Johnson tuo lisäarvoa myös Laivastonsinisten puolustuspelaamiseen.

– Puolustuspäässä Kyle on monipuolinen pelaaja, joka antaa päävalmentajallemme vaihtoehtoja puolustusmuotoihin. Levypallopeli hänellä on priimaa molemmissa päissä kenttää ulottuvuutensa ja oikea-aikaisuutensa ansiosta. Siitä todisteena hurjat ottelukohtaiset 20 levypalloa viime kaudella, Valkama suitsuttaa.

Tuoreen hankinnan sopeutumista AC Oulu Basketin tavoitteisiin ja tarinaan edesauttaa luonnollisesti vahva side päävalmentaja Koskiseen.

– Johnson tiedostaa joukkueemme identiteetin ja hän on tullut tänne tekemään kovasti töitä kehittyäkseen pelaajana. Kyle on vakuuttunut, että juuri Aleksi on hänelle valmentajana ja AC Oulu Basket seurana oikeat vaihtoehdot tässä vaiheessa uraa. Tiedämme myös tarkasti Kylen persoonan, ja saammekin tervepäisen pelaajan ja hyvän ihmisen joukkueeseemme, Valkama iloitsee. 

Lisää urheilullisuutta AC Oulu Basketin laituriosastolle

Uutinen

Santeri Roiko seuraa päävalmentaja Aleksi Koskista Nokialta Ouluun.

Kesä etenee ja sitä myöten myös AC Oulu Basketin joukkueen vahvistaminen sekä virittäminen alkusyksyllä käynnistyvään odotettuun kauteen.

Pelaajamarkkinoilla laadukkaita täsmäiskuja suorittanut AC Oulu Basket on tehnyt tuoreimman sopimuksensa Santeri Roikon kanssa.

– Santeri on tuttu pelaaja päävalmentaja Koskiselle Nokian suunnalta. On todella hienoa, että saimme hänet mukaan Laivastonsinisiin tulevalle kaudelle! iloitsee Jussi Eskola AC Oulu Basketin urheilujohdosta.

Eskolan mukaan 195-senttinen Roiko tuo Laivastonsinisten arkeen juuri niitä elementtejä, joita oululaisjoukkue on halunnut siirtomarkkinoilta pohjoisen tarinaan kiinnittää.

– Meidän miehistöömme Santeri sopii erinomaisesti vahvana harjoittelijana ja monipuolisena pelaajana. Santeri kehittyi viime kaudella heittäjänä ja on joukkueelle epäitsekkään asenteen ansiosta tärkeä palanen.

– Santeri on ulottuva ja urheilullinen laituripaikan pelaaja, jolla on vielä paljon ulosmitattavaa potentiaalia varastossa. Meidän ammattimainen ja kilpailullinen ympäristö on hänelle varmasti hyväksi, Eskola uskoo.

Lupaava takamies AC Oulu Basketin riveihin: ”Olemme iloisia, että nuori talentti halusi tulla meille”

Uutinen

Takamies William De Santana on AC Oulu Basketin tuorein sopimuspelaaja. De Santana siirtyy pohjoisen parketille Nokialta.

– William on nuori lupaava pelaaja, joka otti isoja harppauksia viime kaudella. Hän pelasi parhaat pelinsä kevätpuolella ja kruununa kaudelle hän pelasi loistavat playoffs-pelit, jossa BC Nokia Akatemia selvitti tiensä aina 1-divisioona B:n loppuotteluihin asti. William oli joukkueensa runkopelaajia koko kauden ajan, kertoo AC Oulu Basketin urheilujohdon Juha Valkama tuoreen vahvistuksen taustoja.

– Palkintona hyvästä kaudesta William valittiin Suomen U18 kesän maajoukkuerinkiin taistelemaan pelipaikasta EM-kisoihin, Valkama jatkaa.

Kuten moni muukin Laivastonsinisten ryhmän uusi kasvo, myös 183-senttinen De Santana valitsi AC Oulu Basketin kehityskaaren jatkumisen näkökulmasta. Oulussa siihen on erinomainen mahdollisuus.

– William on nopea pelaaja, jolla löytyy työkaluja olla monipuolinen takamies. William tietää kehityskohteensa ja on tullut Ouluun kehittämään peliänsä. Olemme iloisia, että nuori talentti halusi tulla AC Oulu Basketiin, Valkama kertoo.

Valkaman mukaan AC Oulu Basketin tulevaisuus pitää sisällään vetovoimaa, josta hyvänä esimerkkinä käyvät Laivastonsinisten tulevan kauden pelaajahankinnat.

– Se kertoo, että olemme lyhyessä ajassa pystyneet luomaan uskottavan näköisen projektin, jossa käytetään aikaa ja resurssia pelaajakehitykseen. Pelaajat, jotka ovat sitoutuneet kovaan harjoitteluun olosuhteissa, jossa pelaajan tarpeet otetaan huomioon, tuottaa takuuvarmasti tulosta.

Kaspian Sirviö, ONMKY/AC Oulu Basket, valittu U16-maajoukkueen PM-kisoihin

Uutinen

ONMKY:n Kaspian Sirviö edustaa AC Oulu Basketia ja saa kunnian pelata Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueessa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa.

AC Oulu Basketin yhteistyöseura ONMKY:n Kaspian Sirviö on valittu Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen, joka osallistuu Pohjoismaiden mestaruuskisoihin 1.–6. heinäkuuta Kisakallion Susi Training Centerissä. AC Oulu Basket onnittelee Kaspiania lämpimästi valinnasta ja toivottaa menestystä arvokkaisiin maaotteluihin.

PM-kisoissa Suomi kohtaa Tanskan, Norjan, Ruotsin, Viron ja Islannin. Päävalmentaja Antti Koskelaisen johdolla pelattava tiivistahtinen turnaus kokoaa yhteen Pohjoismaiden lupaavimmat junioripelaajat. Turnaus toimii tärkeänä kehitysaskeleena nuorille maajoukkuepelaajille.

Sirviön valinta vahvistaa hänen kehittymistään koripalloilijana ja kertoo luottamuksesta, jota valmennusjohto häneen osoittaa. AC Oulu Basket seuraa ylpeänä Kaspianin otteita ja uskoo, että hän tuo merkittävän panoksen Sudenpentujen riveihin.

Yhteistyöseuran pelaaja U15-maajoukkueeseen

Uutinen

Poikien ja tyttöjen U15-maajoukkueleiritykset on nimetty ja Ynnin Okko Toiviainen on valittu leirille.

AC Oulu Basketin tulevaisuuden lupauksia kasvaa yhteistyöseura Ynnin väreissä. Tämän kesän U15 maajoukkuerinkiin on valittu Okko Toiviainen. Leiri järjestetään Lohjan Kisakalliossa 7.-10.7.2025.

Tiitus Kuukkanen AC Oulu Basketiin

Uutinen

Kuukkanen seuraa Eino Pällijeffiä pohjoisen koripalloylpeyden riveihin.

AC Oulu Basketin toimiston neuvotteluhuoneesta kuuluu jälleen erittäin mielenkiintoisia sopimusuutisia.

Aiemmin tiedotetun, Eino Pällijeffin, saapuminen Jyväskylästä Ouluun ei jäänyt suinkaan ainoaksi Keski-Suomeen suuntautuneeksi pelaajahankinnaksi.

Tällä kertaa muste kuivaa Tiitus Kuukkasen 1+1-mallisessa pelaajasopimuksessa Laivastonsinisten kanssa.

– Tiitus on käynyt läpi JBA:n erinomaisen akatemiaohjelman. Toissa kaudella Tiitus lähti haistelemaan Korisliigavauhtia, mutta päätti palata viime kaudeksi tuttuun ympäristöön Jyväskylään. Tiitus on motivoitunut harjoittelemaan kovaa ja kehittämään edelleen peliään, taustoittaa AC Oulu Basketin urheilujohdosta Juha Valkama.

24-vuotiaan Kuukkasen ja AC Oulu Basketin osalta keskusteluyhteys syntyi nopeasti ja sen tuloksena lopulta myös pelaajasopimus. Askelmerkit yhteiseen tavoitteeseen ja arvomaailman yhteensopivuuteen ovat iloista luettavaa.

– Tiitus halusi alusta asti mukaan projektiimme, jossa hän pääsee uuteen ympäristöön ottamaan tärkeitä askeleita urallaan. Tiitus on nopea, monipuolinen ja viekas pelaaja, Valkama kertoo.

Kuukkasen hankinta nostattaa entisestään odotuksia AC Oulu Basketin tavoitteita kohtaan, jotka on syystäkin asetettu asianmukaiseen korkeuteen. Mielenkiinto tulevan kauden joukkuetta kohtaan onkin käsinkosketeltava, vaikka kauden alkuun on vielä aikaa.

– Tiituksen mukaantulon jälkeen joukkueen runko alkaa näyttää siltä, mitä olemme lähteneet hakemaan kevään pelaajarekryissä. Joukkue on nuori, urheilullisesti uskottava, sitoutunut ja työteliäs, paaluttaa Valkama.

AC Oulu Basket jatkaa vahvistumistaan

Uutinen

Tällä kertaa oululaisten haaviin tarttui iso laitahyökkääjä.

AC Oulu Basketin pelaajajulkaisut etenevät huomattavasti kovempaa vauhtia eteenpäin kuin kesäsään kunnollinen saapuminen Suomeen.

Kevään aikana hurjaa vauhtia rivejään vahvistanut AC Oulu Basket kiinnitti tuoreimpana hankintana joukkueeseen 20-vuotiaan Eino Pällijfeffin, joka saapuu Ouluun Jyväskylän JBA:sta. 

Pällijeffin sopimus on mallia 1+1 ja saa seuran urheilujohdon Juha Valkaman hymyilemään enemmän kuin tyytyväisenä. 

– Einon uraa on tullut seurattua tiiviisti, koska hän on minulle tutun 2004-ikäluokan pelaaja. Eino on pelannut nuorten maajoukkueohjelmassa ja on ollut ikäluokkansa huippupelaajia. Akatemiaohjelmissa (HBA, JBA) pelanneena Eino tulee Ouluun ottamaan uuden haasteen vastaan kehittyäkseen edelleen pelaajana, analysoi Valkama.

Millaisen pelimiehen Laivastonsiniset Pällijeffistä itselleen sitten saa? Antaa Valkaman kertoa tarkemmin. 

– Eino on monipuolinen iso laitahyökkääjä, jolla on hyvät fyysiset ominaisuudet, erinomainen kaukoheitto ja lisäksi hän on vahva puolustaja. Eino on myös pystynyt nostamaan tasoaan keväisin pelien ja panosten kovetessa, Valkama pudottelee tuoreen hankinnan pelillisiä vahvuuksia, joista oululainen koripalloilu pääsee pian nauttimaan. 

Pällijeffin hankinta AC Oulu Basketin riveihin oli toimenpide, jonka taustavalmisteluja ehdittiin työstämään jo tovin aikaa. Nyt nimet ovat kuitenkin sopimuspapereissa ja 198-senttinen Pällijeff pääsee osaltaan tuoman panoksensa parketille menestyksen varmistamiseksi. 

– Eino oli alusta asti korkealla meidän listallamme, koska hän kuvastaa hyvin rakentuvaa pelaajarunkoamme: Eino on nuori hyvä pelaaja, jolla on kuitenkin vielä paljon varaa kehittyä, alleviivaa Valkama.

Tuttua voimaa AC Oulu Basketin riveihin

Kuva: Vladislava Gorokhova
Uutinen

Ville Koivisto jatkaa vääntämistä ja taistelua Oulussa myös tulevalla kaudella.

AC Oulu Basketin ensi kauden joukkueessakin nähdään takuuvarmaa vääntövoimaa ja oman joukkueen hyväksi pelaamista parketin molemmissa päädyissä.

Tämä asia varmistui, kun Ville Koivisto kiinnitettiin tulevan kauden joukkueeseen, joka lähtee Laivastonsinisissä väreissä viemään oululaista koripalloa kohti uusia haasteita ja mahdollisuuksien tulevaisuutta.

Ville Koivisto. Kuva: Vladislava Gorokhova.

AC Oulu Basketin urheilujohtoon kuuluva Juha Valkama on syystäkin tyytyväinen 25-vuotiaan Koiviston kanssa kirjoitettuun sopimukseen.

– Ville on raamikas ja monipuolinen pelaaja, joka on osoittanut pystyvänsä pelaamaan hyvällä tasolla. Tästä osoituksena on viime kauden kevätpuoli, jossa Ville uurasti isoja minuutteja myös playoffs-peleissä, Valkama kertoo sopimuksen taustoista.

Tulevalle kaudelle Koiviston osalle on ladattu vieläkin suurempia odotuksia. 

Potentiaalia miehestä nimittäin löytyy.

– Nyt Villeltä odotetaan hyvää treenikesää, jotta hän voisi ottaa jälleen seuraavan askeleen pelaajana. Ikänsä puolesta Ville alkaa vasta lähestyä parhaita pelivuosia, muistuttaa Valkama.

AC Oulu Basket kiinnitti pelaajalegendan valmennustiimiin

Kuva: Vladislava Gorokhova
Uutinen

Jari Vanttaja tuo tietotaitoa ja pelaajakokemusta oululaisryhmään.

AC Oulu Basketin tulevan kauden rakennus etenee seuraavaksi valmennuspuolella.

Seura kiinnitti päävalmentaja Aleksi Koskisen tueksi oululaisen koripalloilun ehdottomiin legendoihin kuuluvan Jari Vanttajan.

– Jari oli meille selkeä valinta Aleksin aisapariksi. Jarilla on takanaan hyvä pelaajaura, hän ymmärtää koripallon taktista puolta ja on innostunut kouluttautumaan valmentajaksi, iloitsee AC Oulu Basketin urheilujohdosta Juha Valkama.

Jari Vanttaja. Kuvaaja: Vladislava Gorokhova.

– Iso asia on myös, että Jari on oululainen valmentaja, jolle pystymme näin tarjoamaan väylän kehittyä huippuvalmentajaksi.

Valkaman mukaan Vanttajan vastuut käynnistyvät jo uuteen kauteen valmistautumisen ensimetreillä. 

– Jari on isossa vastuussa joukkueen kesäajan harjoittelusta, kun Aleksi on mukana U20-maajoukkueen EM-projektissa, Valkama kertoo.

Parketin puolella vuonna 2009 Suomen mestaruuden Lahdessa voittanut Vanttaja odottaa uutta haastetta massiivisella innokkuudella.

– Olen otettu, että minut haluttiin mukaan tähän upeaan projektiin. Tämä on suuri kunnia etenkin, kun oululaisessa edustuskoripalloilussa suunnataan nyt suurten mahdollisuuksien tulevaisuuteen, Vanttaja hehkuttaa.

– 20 vuotta tuli itse koripalloa pelattua ja sieltä on paljon oppia luonnollisesti mukaan tarttunut. Uskon tuovani joukkueeseen muun muassa pelaajalähtöistä näkökulmaa. Vastaavasti tässä on mahtava tilaisuus päästä oppimaan Aleksilta valmentamisesta, sillä häneltä löytyy siltä puolelta jo hienoja virstanpylväitä.